hannele saxelin

Hei, olen Hannele


Olen syntyperäinen helsinkiläinen, suomalainen dokumentoija ja elämän monitoiminainen. Se että olen äiti, aikuisen nuoren isoäiti, toiminut sijais- ja tukivanhempana sekä omaishoitajana on muovannut minua ihmisenä varmasti enemmän kuin yksikään työ tai koulutus.


Kasvoin jo pienestä elämän tarkkailijaksi, joka pohti 7 -vuotiaana kouluaineessaan maailman eriarvoisuutta, sotia, nälänhätää ja esitti ratkaisumalleja eriarvoisuuden ja hädän poistamiseksi. Pienestä tarkkailijasta kasvoi hieman suurempi arjen elämän tarkkailija, käytännön tekijä, näkijä ja kokija, rinnalla kulkija.


Olen kulkenut mieluummin kärsivän rinnalla kuin paistatellut menestyjien joukossa ja halunnut tuoda edes pienen palan toivoa tähän maailmaan, siten kuin yksi ihminen voi tehdä. Uskomattoman paljoon me ihmiset kykenemme, kun vain haluamme.


Elämä on muovannut minut ihmisen kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kartoittajaksi ja rinnalla kulkijaksi, näkijäksi, suunnan
näyttäjäksi ja kertojaksi. Olen halunnut antaa äänen heille, joilla ei sitä itsellään ole syystä tai toisesta. Olen enemmän kotonani ”tukka pystyssä ja kädet savessa” arjen työn touhussa kuin iltapuvussa juhlissa.


Meistä ihmisistähän tämä maa ja maailma koostuu ja mitä laajemmin ymmärrämme itseämme ja muita, sen helpompi meidän on itse elää ja kommunikoida muiden kanssa.


En tiedä tarvitseeko kaikkea aina ymmärtää, ei ainakaan hyväksyä, mutta tiedon kautta ymmärrän, että joku toinen ajattelee hyvinkin eri tavoin kuin itse ajattelen. Tietokaan ei aina anna miksi –kysymykseen vastausta.


Voimme muuttaa maailmaa, vaikuttaa asioihin. Asiat on dokumentoitava.


Uskon, että ihan tavallinen pieni ihminen voi vaikuttaa asioihin, kun tekee asioita sydämellään. Ihminen on luotu välittämään toinen
toisestaan, auttamaan, tukemaan ja olemaan monin tavoin arjessa tukena.

Meidän ihmisten on aina mahdollisuus kasvaa ja
tarvittaessa voimme muuttaa käytöstämme, toinen toistamme huomioivaan ja kunnioittavaan suuntaan, sillä
jokainen on arvokas, tärkeä ja ainutlaatuinen.


-Hannele Saxelin